November 25, 2013

HIUSTEN KASVATUS JA OMA VÄRI TAKAISIN, OSA 5

Jälleen on tullut aika katsoa karua totuutta peilistä. Miltähän tuo kuontalo mahtaakaan näyttää? Olen kirjoitellut hiusaiheesta jo blogini alkuvaiheista lähtien. Tarkemmin sanottuna keskiössä on ollut hiusten kasvattaminen ja oman värin kasvattaminen puhkivärjättyjen ja -blodattujen hamppukasojen alta. Olen viimeksi vaalentanut hiuksiani helmikuussa 2012 ja värjännyt tyveä tummaksi kesäkuussa 2012 eli edellisestä kampaamokäynnistä on kulunut aika tarkalleen puolitoista vuotta, 18 kuukautta. Voitte uskoa, millaisen pään sisäisen kaaoksen aiheutti oma päätös siitä, etten enää värjää, sillä olinhan ollut viimeksi luonnollisen hiusvärini kaunistama vuonna 1999. Siitä lähtien on pääni saanut enemmän ja vähemmän käsittelyä (ulkoisesti toki ;)) ja viimeisimpien vuosien vakava stressi, rajut vaalennukset ja kampaajan tajuttoman raisu käsittely saivat puolet hiuksistani lähtemään ja osa tippui katkenneina kampaamon lattialle. Kampaaja meni vaihtoon mutta se ei kuitenkaan enää riittänyt: ennen niin kuohkea hiuspehko oli muisto vain ja iljettävä hiirenhäntä oli asettunut niskaani jäädäkseen.
Tässä aikaisemmin kirjoittamani hiusaiheiset kirjoitukset ja hiusprojektin eteneminen pidemmältä ajalta.

Hiustenpelastusoperaatio
Marraskuu 2012 (osa 1)
Tammikuu 2013 (osa 2)
Toukokuu 2013 (osa 3)
Heinäkuu 2013, vihdoinkin brunette (osa 4)


Kehityskuvat ovat huojentavia, sillä niistä voi nähdä, että hiukset kasvavat, vaikkei siltä aina tunnukaan. Olen välillä mittaillut ja merkinnyt muistiin hiusten pituutta eri kohdista, sillä kasvatuksesta meinasi jo muotoutua minulle lievä pakkomielle. Onneksi sain heitettyä niin mitan kuin hiusmuistiot roviolle, jonka jälkeen on ollut helpompi keskittyä muihinkin asioihin. Mutta edelleen hiukset ovat tärkeä osa identiteettiäni, sitä ne ovat oikeastaan aina olleet.



Yllä on kooste siitä, mitä on tapahtunut vajaan kahden vuoden aikana. Ensimmäinen kuva helmikuulta 2012 kertoo omaa karua totuuttaan siitä, kuinka ohuet hiukseni olivat pahimmillaan. Elin tuolloin elämäni raskainta aikaa johtuen monestakin asiasta, joista läheisen vakava sairaus oli kaikkein rankinta. Hiuksia lähti valtavasti ja tämän kuvan ottamisen jälkeen tajusin, miten paljon stressi ja huolet vaikuttavatkaan ihmiseen.
Helppoa hiusten kasvattaminen ei kuitenkaan ole ollut. Pitkät hiukseni leikattiin syksyllä 2011 lyhyiksi todella typerästi kerrostaen, jonka johdosta osa hiuksistani on edelleen noin 10-15 senttiä lyhyempiä kuin pisimmät hiukseni. Kasvattelen siis tuota eroa vielä pitkään.

Ensimmäisen kerran hiuksia pätkäistiin pari senttiä tänä vuonna touko-heinäkuun välissä ja toisen kerran heinä-marraskuun välissä, jolloin pituutta lähti kahdella eri leikkauskerralla peräti 15 senttiä. Se auttoi, eivätkä latvat näytä enää niin rispaantuneilta. Toki pituus siinä kärsi mutta ei se kuitenkaan ole itseisarvo, sillä terveen näköiset hiukset ovat tärkeämpi tekijä kuontalon ulkonäössä.

Heinäkuussa värjäsin vaaleat latvat vastaamaan suunnilleen omaa väriäni, jota oli tuolloin jo miltei leukaan saakka. Pari viikkoa sitten ostin suoravärin, jolla tummensin latvojen sävyä ilman tujuja väriaineita ja hapetteita mutta omaan värjäämättömään hiukseen suoravärit eivät tartu. Yllä on kuva, miltä hiukseni näyttävät nyt ja miltä ne näyttivät vielä toissakesänä.
Syyt sille, miksen värjää enää hiuksiani ovat moninaiset. Todella pitkään päänahkaani ja kasvojeni sekä niskani ihoa myrkyllisille väriaineille altistaneena en halua enää turhaan riskeerata. Ei ole yksi eikä kaksikaan uutisointia viime vuodelta, kun hiuksiaan värjännyt on kuollut aineen aiheuttamaan myrkytykseen. Suurin pahismyrkky on juurikin tummissa väriaineissa, nimeltään parafenyleenidiamiini (PPD) ja sen johdannaiset (esim. recoersinol, tolueeni-2,5-diamiini), jotka ovat aikaisemmin olleet kiellettyjen aineiden listoilla Suomessa. Sitten tuli EU sekä EU:n säädökset ja -tadaa-, sen jälkeen sai vapaasti kaataa myrkkyaineita päähänsä täällä pohjolassakin. Jokainen saa suhtautua värjäykseen omalla tavallaan mutta kannattaa silti pitää mielessä, ettei hiusten värjääminen ole koskaan vaaratonta. Se lukee lakivelvoitteen takia jopa niissä purnukoissakin.

Tässä hyvä linkki Uudenmustan 7 harhaluuloa hiusväreistä -kirjoitukseen.
Silti minusta tuntuu välillä, että olen hiuksineni aivan harmaahiirulainen upeasti värjättyjen hiusten maailmassa. Vielä kaksi vuotta sitten en olisi voinut ikinä ajatellakaan kasvattavani oman värini esille. Varsinkin alun tyvikasvuna se näytti todella ankealta, siltä parjatulta maantieltä mutta kun jaksoin sitkeästi ne ensimmäiset viisi senttiä, alkoi väri olla aivan toista luokkaa. Nyt oma värini ulottuu jo leukaan saakka, ja kuten kuvista näkyy, on se melkoisen tummanruskea. Siispä ei kannata säikähtää, jos aluksi väri näyttää tyvessä hirveältä, etenkin sitä värjättyä hiusta vasten, vaan sen täytyy päästä kukoistamaan pituuksiin. Luonnonvärisissä hiuksissa on myös valtavasti vivahteita, joita ei saa toistettua väriainein.
Toki negatiivisiakin puolia luonnonhiuksen kanssa on. Minulla ei pysy edes tupeeraus todella liukkaassa, terveessä hiuksessa. Ei pysy kiharat, ei edes hiuslakka. Varsinkin vaalennetuissa hiuksissa, joissa hiuksen pinta on hieman vaurioitunut, on helppo saada kaikenlaiset kampaukset pysymään. Lisäksi nykymaailmassa on ennemmin sääntö kuin poikkeus värjätä hiuksiaan, joten hiuksiaan värjäämätön on aivan luonnonoikun tai sirkusfriikin asemassa. Toivottavasti ei kuitenkaan kauaa, sillä onhan paljon helpompaa antaa hiusten voida luonnollisesti hyvin ja päästä eroon värjäyskierteestä kuin ravata joka kuukausi kampaajalla kuluttamassa hiuksiaan ja vaarantamassa terveyttään, lompakon kevenemisestä puhumattakaan. Näin sen olen itse järkeillyt, nimim. kokemusta on.

Onko siellä muita hiusten pituuskasvattajia tai oman värin kasvattajia? Sana on vapaa!

18 comments:

  1. Mulla on sama ton tupeerauksen kanssa. Ei pysy, ei millään. Eikä kiharatkaan. Tupeeraukseen auttaa jonkun verran hiuspuuteri, onneksi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, hiuspuuteri on ystävä hädässä. Mä en ole löytänyt sopivaa tuotetta, kun kriteeristö ei täyty yhdenkään tuotteen kohdalla. Haluaisin alumiinittoman, hartsittoman ja silikonittoman, joka soveltuisi tummille hiuksille. Aika hiljaista siis, höh :(

      Delete
  2. Mä en ole koskaan värjännyt hiuksiani. Välillä tekisi mieli värjätä, mutta niinkuin sanoit, luonnonvärisissä hiuksissa on paljon eri värivivahteita ja ne näyttävät silmiini senkin takia kauniimmilta kuin värjätyt. Nyt olen jo päättänyt olla värjäämättä koskaan. :) oma värini on ehkä vähän vaaleampi kuin sinulla, mutta punertavampi. Minullakaan ei tupeeraukset tahdo pysyä, mutta nyt kun olen vaihtanut tavallisen shampoon flow-kosmetiikan palashampooseen niin tupeerata ei edes tarvitse- hiuksista tulee pesun jälkeen niin ihanan tuuheat!
    Jonna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Jonna, kuulostaapa hurjan hienolta! Mitä Flown palaa käytät? Olenkin jo miettinyt tuota vaihtista mutta onko palashampoon käyttö hankalaa? Luonnonkosmetiikan sulfaatittomista shampoista olisi tosi helppo siirtyä paloihin :)

      Delete
    2. Käytän sitä brunettea. Shampoopalan käyttö on helppoa ja ainakin itselläni se vaahtoaa paljon paremmin kuin mikään aiemmin kokeilemani shampoo! En voi kuin suositella!!! Kahden enaimmäisen pesukerran jälkeen hiuksista tuli ihan törkeen tahmeat, mutta kolmannesta pesusta eteenpäin shampoo on toiminut kuin unelma. En ikinä enää vaihda toiseen! :D
      Jonna

      Delete
    3. Ja lisään vielä- hiuspuuteri n käyttö loppui samantien shampoon vaihtamisen myötä-ei vain tarvitse enää lisätuuheutta. Myöskään hiukset eivät ole ollenkaan sähköiset, ennen jouduin kesäisinkin tappelemaan sähköisten hiusten kanssa.

      Delete
    4. Kiitos ihana Jonna neuvoistasi! Onhan tuota pakko kokeilla, sen verran hyvältä kuulostaa. Käytätkö ollenkaan hoitoainetta? Mullakin loppui hiusten kammottava sähköistyminen kuin seinään, kun vaihdoin pois liian pesevistä ja silikoni-hajuste-parabeeni-kyllästetyistä tuotteista pois, ihan huippua!

      Delete
    5. Käytän latvoihin ihan normi hoitoainetta joka pestään pois, mutta haussa olisi jokin hyvä hoitsikka, vinkkejä?:) hiuksiin jätettävää en ole enää käyttänyt, mutta jotain hiussuomut sulkevaa poispestävää hoitoainetta suositeltiin käyttää. En tiedä, mitenhän noi Flow:n hiushuuhtelut toimisi..

      Delete
    6. Omat suosikkini ovat Madaran kosteuttava hoitsikka ja iHerbista saatava Giovannin kosteuttava Smooth As Silk. Nyt ostin testaukseen iHerbiltä Aubrey Organicsin Honeysuckle Rose -hoitsikan, josta olen lukenut paljon positiivisia kommentteja. Suosittelen ainakin lämpimästi noita kahta ekaa pitkän käyttökokemuksen perusteella :)

      Delete
  3. Mukava kuulla, että on muitakin jotka ovat kasvatelleet omaa väriä esille. :))

    Itse olen värjännyt hiukseni viimeksi reilu pari vuotta sitten. Aloitin hiusten värjäämisen n.10 vuotta sitten, joten hiuksia tuli värjättyä noin kahdeksan vuotta. Värejä oli paljon; musta, punertava, blondi..
    Oma väri on sellainen keskiruskea ja olenkin iloinen, että päätin jälleen kasvattaa sen esille. :)

    Samoin kuin sinä, olen samalla myös kasvatellut hiuksia. Joskus vuonna 2009 lopussa leikkasin polkkatukan, johon aika pian kyllästyin ja alkoi kasvatusprojekti. :) Onneksi hiuset ovat kasvaneet melko nopeaan ja mitta on tänä päivänä aika kiva. Käyn leikkauttamassa hiukset kolmisen kertaa vuodessa.

    Rahaa säästyy, tukka säästyy ja arvostan ainakin itse nykyään kovasti omaa luomutukkaani. :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, miten hienoa! Mä olen joskus laskeskellut, kuinka paljon pahimmillaan kampaamoon syydetty vuosittainen summa on ollut ja siihen verrattuna tämän vuoden 0 euroa tuntuu niin hyvältä, ettei tosikaan :)

      Delete
  4. Mä niin tiedän miltä toi tukan kasvattaminen tuntuu, itsekin projekti vielä kesken, kuten juteltiin sillon kun nähtiin. Mut hahaha, kieltämättä täällä sain hyvät naurut sun kustannuksella kun kerroit mittailleesi tukan pituutta, paranoiaako? ;)

    Mullakin on nyt tarkoitus katsoa ens kesään asti että miltä oma väri näyttää, mutta mun väri ei ookaan noin hieno, kun sulla, tollainen kaunis suklaanruskea, vaan tällainen perus hiiri. :D Mut joo, muistan sen kyllä vaalentuneen kauniisti aina auringossa kesäisin ja saahaan sitruunalla sit vaikka raitaa siihen kesällä, jos haluaa! Ja mä oon ehkä sitä mieltä kuitennii, et jos mä en siitä niin välitä, siis omasta väristä, niin sit nappaan vaan tyveen raitaa ja piste. Värjännyt en ole koko päätä enää vuosikausiin, eli raidoilla mennään jatkossakin, jos mennään.

    Tsemppiä kasvatteluun, kyllä se ajan kanssa palkitaan! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarusein, sun hiukset ovat niiiin upeat, etten voi ymmärtää, ettet näe sitä! Ihana väri, malli ja pituus!

      Delete
  5. Olipa hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Itsekin olen jo moneen otteeseen haaveillut omasta luonnollisesta hiusväristä, mutta sen saaminen on tuntunut niin pitkältä projektilta ja kun en oikein edes tiedä millainen mun oma väri oikein on…sen verran pitkään on tullut värjättyä. Ongelmani on aivan sama kuin sulla oli eli tukka aivan hirveessä kunnossa, latvat katkeilevat ja tukka näyttää todella hauraalta. Kaikesta tästä huolimatta yritän väkisin pitää kiinni pituudesta ja pidänkin tukkaa usein kiinni nutturalla. Kuten mainitsit hiukset ovat osa identtiteettiä ja pitkistä hiuksista luopuminen tuntuu pahalta vaikka ne huonossa kunnossa ovatkin. Postauksesi ansiosta taidan sittenkin uskaltaa jättää värjäyskäynnin kampaajalla väliin ja karsoa olisko musta vihdoin tähän, sillä taitaa olla ainoa keino saada terveet hiukset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Tibs, tiedän ihan tarkkaan tuon tunteen! Ei pitkästä tukasta tarvitse luopua, huonoja latvoja voi leikata vaikka vain sentin kerrallaan. Se pitkätukkaisuus on niin syvällä identiteetissä, että muiden saattaa olla sitä vaikea ymmärtää. Silloin kun itse leikkasin olkamittaan hiukseni, en tuntenut peilikuvaani ollenkaan omakseni. Nytkin olen leikitellyt ajatuksella, jos leikkaisin 30 senttiä, jolloin olisin taas siinä olkamitassa, mutta en pysty. Se ei vain olisi hyvä ratkaisu. Hirveän vaikeaa edes pukea sanoiksi hiusten pituuden merkitystä, vain toinen samalla tavalla asian kokeva sen hiffaa ;)

      Delete
  6. Mä olen jo pitkän aikaa miettiny oman värin kasvattamista ja olenkin tyveä värjäillyt vain sävytteillä. Minulla on ainakin ollut tummanruskeat hiukset, mutta n. 10 vuotta on tullut värjäiltyä joten väristä en tiedä mitä sieltä tulisi. Yhden kerran jo muutaman sentin omaa väriä kasvatin ja ai kauhee kun oli just sellasta maantienväristä... Mutta siis jos sinullakin on näyttänyt ensin sen väriseltä ja nyt noin upea ruskea niin ehkä toivoa vielä on. Synnytyksen jälkeen minulta lähti hirveästi hiuksia (reilu vuosi sitten) ja jokin aika sitten taas oikein tukkoina. Nyt kuitenkin uutta hiusta onneksi jonkin verran ainakin kasvaa niin ei minusta ihan ohuenohut hiuksista tullut. Minä kans kasvatan kovasti ja hiukset ovatkin tonne puoleen selkään (rintsikoitten hakasiin) ja viimeksi kävin kampaajalla huhtikuussa ja nyt latvat jo sen verta kuivat ja kärsineet niin pakko uskaltautua pätkäisemään vähän. Onko sinulla hyviä vinkkejä hiusten kosteuttamiseen?
    Kiitos inspiroivasta postauksesta :)

    ReplyDelete
  7. Voih, upealta näyttävät hiuksesi ja oma värisi tosi kauniilta!

    Täällä toinen kasvatusprojektilainen, tosin vielä en ole uskaltanut repäistä itseäni värjäyskierteestä, mutta olen sentään vähän pidentänyt väriväliä ja tummentanut väriä asteittain (mikä tosin ruskin vielä ulkopuolisen silmiin mainittavasti näkyy), ajatuksena että oman värin voisi sitten antaa helpommin kasvaa. Tosin minuakin hirvittää se maantienharmaus, joka on sävyltään paljon vaaleampi kuin sinun oma värisi, mutta silti ei vaaleakaan. Tosin, mistäpä tiedän kasvaisiko se nyt enää tismalleen samanlaisena kuin silloin 15 vuotta sitten kun viimeksi oli oma väri hiuksissa, saattaahan ikä olla tuonut omaankin väriin uusia vivahteita johonkin suuntaan :)

    ReplyDelete
  8. Sun hiusten oma väri on aivan upean tumma! Mulla se on tuosta pari astetta vaaleampi eli siis se kuuluisa maantieharmaa :D eli ei mitään hätää, upeat hiukset sinulla :)

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...