January 26, 2015

TUMMAT SILMÄNALUSET PIILOON






Hyvät neuvot ovat silloin tarpeen, kun aikaisin pimeänä talviaamuna saa vihdoin silmät raotettua sen verran auki, että katse havaitsee peilistä väsähtäneen, etäisesti tutun nassun, jonka sirrillä olevien silmien alla komeilevat tummat silmänaluset. Ainakin omalla kohdallani tämä on suurin kasvojeni ongelma-alue, nimittäin tällaisen ohut- ja vaaleaihoisen naisihmisen tummat silmänaluset ovat totuuden nimissä älyttömän tummat. Olenkin teini-iästä saakka testaillut eri täsmätuotteita kirkastaakseni sopivissa määrin pandasilmiäni. Tähän mennessä paras peitevoide on todella peittävä Macin Pro Longwear Concealer sävyssä NW20. Ongelma tässä tuotteessa on se, että se on niiiin paksua, että se erottuu ohuenakin kerroksena silmänympärysiholta. Sävy on myös aavistuksen liian tumma mutta vaaleampi sävy taas loistaa vaaleudellaan liikaa. Olenkin päätynyt raikastamaan peitettyä aluetta pienellä tipalla Joe Blascon valovoidetta (saatu blogin kautta), jonka sävy on nimeltään Special Yellow. Se tuo sopivasti valoa ja kuulautta ilmeeseen ja sen peittävyys on todella hyvä. Näillä kahdella tuotteella olen saanut parhaan lopputuloksen aikaan. Ohut ja talvella kovin kuiva ihoni kaipaisi kuitenkin Macista vielä juoksevampaa ja pehmeämpää versiota mutta ihon ollessa normaalitilassa on se oikein passeli tuote jopa minulle.

Suositelkaa omia konstejanne tummien silmänalusten peittoon!

HURRAW!-arvontaan tuli huima määrä osanottajia ja random.orgin avustuksella suoritetussa arvonnassa voittajiksi osuivat tällä kertaa Jenna ja Sikurina, onnea! Laitan teille pikapuoliin sähköpostia tulemaan!

6 comments:

  1. Bloggarikamuille palkinnot, onnea:) Anonyymit ei tarvitse vaivautua:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No höpsistä :) Ihan tasapuolisesti arvottu enkä kumpaakaan voittaneista tunne muuten kuin blogiini kommentoineina. Anonyymit ovat ihan samassa asemassa kuin nimimerkillisetkin :)

      Delete
  2. Itse käytän Maybellinen Fit me-concealeria ja sen paikalleen asettamiseen irtopuuteria. Itselle toimiva kokonaisuus ainakin suurimpana osana aamuista, täytyy tosin myöntää että huonojen unien jälkeen olen aika pulassa :D

    http://www.vanilla-fairytales.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei minullakin on joskus ollut tuota! Se taisi olla aika samanlaista kuin Lorealin peittari, joita minulla on myös ollut useita purtiloita aikojen saatossa. Mitä irtopuuteria käytät? :)

      Delete
  3. Maybellinen Fit me on täälläkin käytössä. Ja YSL:n valokynä on rahaa haluaa laittaa haisemaan paljhon. Maybelline on kyllä tehokas ja hintakaan ei päätä huimaa. Itse ostin sen joskus ajatuksella "No jos ei silmien alle niin näppyjä se peittää ainakin". Peittää se näpyt, vaan peittää silmän alusetkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä en tykännyt YSL:n kynästä, se ei vaan tehnyt oikein mitään :/ Mutta kiva kuulla, että tuo Fit me toimii sinullakin, täytyy käydä ihmettelemässä sitä kaupassa!

      Delete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...