October 13, 2015

KAUNIIT JA KESTÄVÄT KYNNET


Kauniit kynnet ovat asia, johon kannattaa hieman panostaa. Omissa kynsissäni on miltei aina lakkaa ja ilman sitä tunnen oloni jotenkin huolittelemattomaksi. Johtunisiko hieman tylsän mallisista ja helposti lohkeilevista ja liuskottuvista kynsistä, todennäköisesti. Katse hakeutuu kynsiin helposti ja nätit viimeistellyt kädet ovat ilo silmälle. Massiivisia toimenpiteitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä, vaan hyvillä välineillä pääsee maaliin saakka.

Olen aivan hurahtanut Lumenen kynsilakkoihin niiden uudistuksen jälkeen. Ne ovat aivan älyttömän kestäviä, tarjolla on runsaasti ihania värejä ja osa on trendikkäästi mattapintaisia. Alla olevista (osa saatu blogin kautta, osa ostettu itse) sävyistä ehdoton suosikkini on taaimmainen Ennen iltaa -sävy ja heti kakkossijalla on ylimmässä kuvassa kynsissäni oleva Puolukkasurvos. Nimikin on jo syötävän herkullinen, eikö totta?




Manikyyri kannattaa tehdä viikoittain. Ensin kynsilakat poistetaan, kynnet lyhennetään ja viilataan. Viilaukseen paras väline on lasiviila, joka ei rassaa kynnen päätä hiekkaviilan tavoin. Kynnen kuntoon vaikuttaa myös kynsilakanpoistoaine, jonka olisi suotavaa olla asetoniton. Lumenen lakat ovat siitä kivoja, että ainakaan omalla kohdallani ne eivät vaadi pohjalakkaa, sillä ne eivät värjää omaa kynttä ja toisaalta ne pysyvät hyvin ilman. Laitan yleensä kaksi kerrosta lakkaa ja heti niiden perään Mavalan Quick Finish -pikakuivattajaa, joka on ollut käytössäni jo varmaankin lähemmäs 10 vuotta. Ei tosin sama törtsä, heh. Kynsien kuivuttua puristan vielä kosteuttavaa käsivoidetta euron kolikon verran kätösiin ja kynsinauhoihin. Aikaa ei tällaiseen perusmanikyyriin montaa minuuttia mene mutta kyllä se vaan tekee ainakin tämän tytön olon kauniimmaksi.

4 comments:

  1. Voi eeii, mä olen niin huono tässä hommassa! :D Toisaalta, ei ole aikaa ja töissä ei saa olla lakkaa. Nyyh...

    ReplyDelete
  2. Mä kovasti haluaisin pitää lakkaa kynsissä juurikin siitä syystä, että se tuo jotenkin sellaisen viimeistellyn fiiliksen, mutta mulla kun ei töiden takia pysy lakat kynsissä päivää pidempään :(

    ReplyDelete
  3. Mulla on siitä ärsyttävät kynnet, että kun ne vähänkin kasvaa, ne lohkee heti! :/ Käytän nykyään aika paljon väritöntä lakkaa. Essien lakat ovat suosikkejani!

    ReplyDelete
  4. Kiitos muistutuksesta! :) Itsekin pyrin lakkaamaan usein kynsiä mutta valitettavan usein ne kuluu rumasti käytössä. Lumenen lakkoja voisikin kokeilla!
    Ihanaa viikonloppua!!❤️

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...