March 30, 2016

FOCUS ON THE LIPS





Tykkään supersimppeleistä meikeistä ilman turhaa kikkailua etenkin pitkinä päivinä, jolloin en halua keskittyä siihen, onko jokin hassusti nassussa. Tällaisina päivinä vähemmän on enemmän. Oma ihoni on alkanut viime aikoina olla todella oikukas. Syksyn ja talven aikana olen huomannut, että kasvoilleni on muuttanut rosacea, mikä on välillä saanut itkun silmäkulmaan. Aihio on ollut olemassa jo kauan, mutten ole jotenkin mieltänyt tuota nenän vieressä posken tuntumassa ollutta rypelmää miksikään. Kerran eräs kosmetologi sanoi, että minulla on alkava couperosa mutta unohdin koko asian saman tien. Kunnes viime syksynä leuan ja poskien välimaastoon alkoi ilmestyä näppylöitä, jotka eivät lähteneet pois edes ajan kanssa ja nenän toisellekin puolelle ilmaantui ryhelmää. Olen epätoivoisesti yrittänyt hoitaa ihoani ruokavaliolla, suolapesuilla ja pinnistellyt kaikkeni stressaamattomuuden puolesta. Näistä viimeisin on merkittävin tekijä. Jo joskus nuorena punehduin kasvoista pitkäksi aikaa, kun jotain normaalista poikkeavaa tapahtui, kävin saunassa tai jännitin. En ole koskaan miettinyt asiaa sen kummemmin. Nyt kaikki täsmää erittäin herkän ruusufinni-ihon oire-ilmentymiin. Ei kiva, ei ollenkaan.

Olen myös kokeillut olla meikkaamatta ihoa pitkiä aikoja mutta sillä ei ole merkitystä. Tuulisessa tai aurinkoisessa säässä tai pakkasella meikittömyydestä on jopa haittaa ja näpyt lisääntyvät ja posket punoittavat. Olenkin yrittänyt suosia mahdollisimman kevyitä meikkipohjia mutta oikeasti hyvää tuotetta ei ole ongelmaiholleni löytynyt. Jos teillä on ihan mitä tahansa vinkkejä, otan niitä vastaan mielihyvin!

Mennään kuitenkin meikkiin, joka kuvissa näkyy. Tässä pohja on kevyt, Lumenen Blur-meikkivoiteen 0-sävy, joka on juuri oikea kalpealle iholleni mutta jonka koostumus saisi olla huomattavasti vetisempi, jotta se olisi täysin optimaalinen minulle. Tykkään tästä kuitenkin todella paljon levitettynä sormin, jolloin kerros on ohut mutta peittävä. Meikkivoiteen päälle laitan ELFin duosta aurinkopuuteria ohimoille, poskiluun alle ja leuan alle. Poskipunaa levitän posken korkeimpaan kohtaan. Kulmat teen holy grail -tuotteellani eli Macin automaattikynällä, tämä on sävy Stylized, joka on kylmä keskiruskea. Tätä en vaihda, sillä tuote on niin toimiva ja oikean sävyn löydettyäni olen pitänyt tuotteesta vain enemmän ja enemmän. Luomivakoon levitän kevyesti aurinkopuuteria ja viimeistelen silmän Maybellinen Lash Sensational -ripsarilla. Tämä ripsari on ihan ok, ehkä hieman liian märkä omaan makuuni ja tällä tuhrii helposti. Ehkä tämä ripsari kuitenkin paranee aikaa myöten, kun massa kuivahtaa hiukan. Joka tapauksessa tämä kulttituote ei ole aiheuttanut suurempaa ihastusta mutta ihan kohtalainen ripsiväri se kyllä on. Tämän meikin tärkein osa on huulimeikki, jonka tekemiseen tarvitaan vain yksi tuote: Lumenen tumma luumunsävyinen True Passion -huulikynä. Sävyn nimi on Varjojen tanssi ja se on to-del-la upea! Tällaisen tumman huulipunan kanssa muu meikki saakin olla suhteellisen yksinkertainen ilman kikkailuja.

Onkos siellä lukijoiden joukossa ketään, jolla olisi rosacea? Vinkkejä jakoon?

4 comments:

  1. Toi ripsari on taas mun HG-tuote, en vielä oo löytänyt sen voittanutta. :) Mulla tekee melkein kaikki maskarat oikean silmän alle päivän mittaan värituhrun, mutta tuo ei, ja sitäpaitsi massa on heti käyttövalmis, ja peseytyy pois skidisti kuituripsarin tavoin siipaleina. Ah, rakkautta! <3 :D

    Noi Lumenen punakynät on supereja, mä oon tykästynyt siihen vaaleaan arjessa. Ja voi ihoa, mulla on taas hormoninäpyt vaivanneet viime syksystä asti, onneksi pahin on kai jo takana, mutta samaistun siihen fiilikseen kun iho ei ole kunnossa. :P Toivottavasti löydät avun!

    ReplyDelete
  2. Itselläni tosi haastava iho, nuorempana lievää aknea. Lähes kaikki ihonhoitotuotteet ärsyttävät ihon näpyille, samoin meikkipohjat. Lily Lolon mineraalipohja on pelastus, samoin merkin peiteaine, jota levitän luomivärin häivytyssiveltimellä. Olen oppinut niillä saamaan tarpeeksi peittoa, avainsanana pohjan levitykseen Lily Lolon kabukisivellin (kerran viikossa pestynä) ja tarpeeksi monta ohutta kerrosta. Muutaman minuutin saa varata pohjan tekemiseen mutta maksaa vaivan päivän kestävänä meikkinä. Jos on hyvin kuiva tai pintakuiva iho, sitten en mene takuuseen toimiiko, mutta itselläni ainakin ollut jo useamman vuoden luottotuote. Lily Lolon verkkokaupassa on muutaman kuukauden välein postinkuluton kampanja jolloin riittoisa pohja maksaa alle 20e postilaatikkoon kannettuna.

    Ihonhoitotuotteita voisin myös suositella jos sattuu jota kuta auttamaan, apteekista Favoran suihkemainen kasvovesi ja kevyt silmänympärysvoide. Kevyet mutta hoitavat, kasvovettä käytän kosteusvoiteen sijaan.

    Lopuksi mahdollisimman vähäsokerinen ruokavalio ja rento elämänasenne. Ja sen hyväksyminen, että iho ei tule ikinä olemaan silkinsileä. Kun näpyt ovat rauhoittuneet, ikä alkaa tuomaan ryppyjä! Sinun ihosi näyttää kuvissa kyllä täydelliseltä :)

    ReplyDelete
  3. Kommentoin tähän jo eilen mutten ole varma lähtikö kommenttini ollenkaan, joten kirjoitan nyt uudelleen. :)
    Törmäsin tälläiseen Nannic-hoitoon, onko sulle tuttu? http://www.ruutu.fi/video/2556636
    Voisi olla apuna myös ruusufinniin?

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...