February 8, 2017

4 X PEITEVOIDE SILMÄNALUSILLE



Muistan, kun joskus teininä löysin peitevoiteen kaupan hyllyltä ensimmäistä kertaa. Olin yrittänyt siihen asti peitellä tummia silmänalusiani ties millä puutereilla ja viritelmillä. Olen muutenkin kovin vaalea kasvoiltani, joten tummuus oikein paistoi silmien alta. Maybellinen mainio peruspeittari oli käytössä monta vuotta enkä edelleenkään voisi olla ilman hyvää tuotetta. Olen kokeillut lukuisia purtiloita ja tuubeja ja todennut monet kulttisuosikitkin soveltumattomiksi omaan käyttööni. Parhaat peitevoiteet löytyvät edullisen peruskosmetiikan puolelta. Hinta on hyvä, toimivuus hyvä, värisävyskaala kohtalainen.
 
Olen käyttänyt monta tuubia Maybellinen Age Rewind Eraser -peittaria, jonka tuubissa on melko epähygieeninen ja tuotetta itseensä imaiseva aplikaattoripää, jonka olen aina ensimmäiseksi repinyt irti. Tässä tuotteessa on kuitenkin se iso plussa, että se levittyy todella hyvin ja laiskoina päivinä tällä silmänalusten ja nenäpielien peitto riittää eikä välttämättä tarvitse laittaa koko kasvoille meikkivoidetta. Monen peitevoiteen rajat jäävät helposti näkyviin mutta tässä ei. Ikäväkseni joudun toteamaan, että tätä ei myydä Suomessa enää, joten sitä joutuu tilaamaan jostain muualta. Lisäksi vaaleinta sävyä ei löydy kirveelläkään, tässä swatchattuna on sävy Light. Mainio tuote, kerta kaikkiaan. Hinta noin 7 euroa.
 
Toinen kestosuosikkini on ollut Lorkun Perfect Match, jossa on perusaplikaattori ja levittäminen käy nopeasti. Näistä neljästä suosikistani tämä kestää lyhyimmän aikaa iholla kauniina ja koppuroituu etenkin nenänpieliin. Sävy on sopivan kellertävä tässä sarjan vaaleimmassa sävyssä 1. Tätä en levittäisi pelkiltään, sillä häivytys ei ole niin helppoa kuin Age Rewindin kanssa. Hinta noin 10 euroa.
 
Ranking-listani kakkospaikkaa pitää L.A. Girlin PRO Conceal -sarjan vaalein Porcelain. Tässä on näppärä sivellinmäinen levityspää ja pieni määrä voidetta riittää peittämään ja valaisemaan silmänaluset. Tämä on jopa liian vaalea nopeaan arkimeikkiin, sillä Lorkun peittarin tavoin se vaatii tarkan häivytyksen mutta peittää kuin unelma ja hoitaa samalla highlighterin hommatkin. Tätä ei saa Suomesta mutta Beauty Baysta tilaamalla tämän kulttituotteen saa tilattua. Sarjassa on valtavasti sävyvaihtoehtoja ja monet Youtuben meikkigurut käyttävät sarjan tummempia sävyjä contour-tarkoituksiin. Hinta on hyvin edullinen, noin 5-6 euroa.
 
Ykkössijalla on ehdottomasti Maybellinen Fit Me sävyssä 15. Tämä levittyy todella hyvin, soveltuu käytettäväksi yksinään ja sävykin sopii vaalealle hipiälle. Hinta on noin 9 euron luokkaa, joten hinta-laatusuhde on todella kohdillaan. Fit Me myös kestää hyvin pitkänkin päivän ja sopii kuivalle silmänalusiholle tosi mainiosti. Tämä on siis oma suosikkituotteeni!

3 comments:

  1. Hei tää oli tosi hyödyllinen postaus, kiitos! Oon käyttänyt Fit Me:tä monta purkkia, mutta LA Girl kiinnostaa kovasti. Taitaa mennä seuraavaksi ostoskoriin. :)

    ReplyDelete
  2. Tuo Fit me on NIIN paras! Kuinkahan monta tuubia sitä on mennyki :-D

    ReplyDelete
  3. Mulla on yksi vakkari peitevoide, ja se on Nyxin HD Concealer Wand kaikkein vaaleimmassa sävyssä! Se valaisee kasvoja, ja peittää tummat silmän aluset hetkessä! Tuosta Fit Me'stä olen myös kuullut kehuja, mutta muut tuotteen on noista hieman tuntemattomampia. :-)

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...