May 25, 2017

MITEN LÖYTÄÄ OMA SIGNATURE-HAJUVESI?


Tuoksut ovat kaikille tärkeitä. Ne herättävät tutkimusten mukaan muistoja huomattavasti paremmin kuin muiden aistien kautta saatavat ärsykkeet. Olen aina ollut tarkka hajuvesistäni ja pystyn siirtymään mielessäni vuosienkin taakse, kun haistan jossain hajuvettä, jota käytin silloin. Olen ikuisesti harmissani muutaman teini- ja varhaisaikuisuuden ajan hajuvesien poistumisesta markkinointa. Terveiset Diorin Forever and Everille ja Armanin Whitelle vuosituhannen vaihteeseen sekä vuoden 2011 Calvin Kleinin kesätuoksulle.

Joka kerta kun vierailen jossain hajuvesiosastolla käyn testailemassa uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Olen jonkin verran perehtynyt siihen, mitkä tuoksut viehättävät ja mitä suosiolla kaihdan. Tuoksut luokitellaan monesti tuoksuperheisiin, joista on helppo löytää itselle sopivia, kun tietää, mikä on se oma juttu. Tuoksuperheitä ovat perinteisesti kukkaistuoksut, raikkaat ja sporttiset sitrustuoksut, kevyet ja kukkaiset tai tumman mausteiset itämaiset tuoksut, puutuoksut ja chypre-tuoksut. Näiden lisäksi on olemassa myös herkulliset gurmandituoksut sekä nykyään hyvin suositut akvaatti- eli vesituoksut ja vihreät tuoksut sekä laajemmin myös hyvin puhtaiksi, kevyiksi ihotuoksuiksi. Hajuvedet voidaan näiden lisäksi luokitella kylmiksi tai lämpimiksi. Omat signature-tuoksuni ovat lämpimiä gurmandeja, esimerkiksi Versacen Crystal Noir, Hugo Bossin Orange, Estee Lauderin Sensuous Nude tai hyvin pehmeitä ja kevyitä kukkaistuoksuja, kuten Burberryn Beat, Cliniquen Happy tai uusin tulokkaani, tämän kesän kausituoksu Michael Korsin Sexy Blossom EdP, joka nimensä mukaisesti on todella kukkainen ja keveä tuoksu.


Monissa hajuvesissä voi yhdistyä useampikin tuoksuperhe eli moni kukkaistuoksu voi sisältää dominoivaa sitrusta tai pohjalla olla vahvat puutuoksut. Hajuvesissä on yleisesti kolme tasoa, jotka avautuvat, kun tuoksua suihkaistaan iholle. Ensimmäiseksi avautuu latvatuoksu, top note, joka haihtuu pian tuoksun kuivuttua. Sitä seuraa sydäntuoksu, middle note, jonka mukaan yleisesti määritellään tuoksuperhe. Tämä vaihe tuo esille hajuveden koko tuoksukirjon. Sen jälkeen jäljellä on vielä pohjatuoksu, base note, joka kestää iholla kaikkein kaummin ja joka tarttuu myös vaatteisiin, mikäli kyse on kestävästä tuoksusta. Michael Korsin Sexy Blossomissa esimerkiksi latvatuoksussa on vahva ruusu, litsi ja kasteiset lehdet, sydäntuoksussa hehkuu pioni, orkidea, freesia ja kielo. Pohjalla on hyvin tyypilliset myski, santelipuu ja ambra. Vahvimmin siinä tuntuu alkukesän mieleen tuova kielo, joka on yksi tuoksusuosikeistani. Tässä hajuvedessä yhdistyvät siis itämaiset kukkaistuoksut lämpimään puutuoksuun.



Hajuvedet jaetaan tuoksun voimakkuuden ja keston mukaan useisiin alaryhmiin. Vahvin on parfyymi, parfum, jota seuraavat Eau de Parfum, Eau de Toilette ja sen jälkeen monenlaiset Eau Fraichet ja hiustuoksut (parfum cheveux).

Vinkit oman signature- tai kesätuoksun löytämiseksi

1. Tutkaile omia lempituoksujasi ja niiden ainesosia. Esimerkiksi Fragrantica-sivusto on todella loistava foorumi kaikille, joita vähänkään kiinnostaa hajuvesiasiat. Siellä on paljon tietoa ja käyttäjäkokemuksia kaikista mahdollisista hajuvesistä maan ja taivaan välillä.
2. Käy testailemassa hajuvesiosastoilla eri tuoksuja. Kokeile omalle iholle ennen ostoa. Anna olla loppupäivän iholla ja punnitse, miellyttääkö tuoksu koko ajan. 
3. Hajuvesiä voi myös kerrostaa toisten tuoksujen kanssa. Tämä vaatii hieman kevyempää suihkausta per tuoksu, jotta lopputulos ei ole liian tymäkkä.
4. Hajuvettä kannattaa suihkaista ranteisiin, polvi- tai kyynärtaipeisiin sekä niihin kohtiin kehossa, jossa pulssi tuntuu ja näkyy eli esimerkiksi kaulalle.
5. Hajuveden annostelun kanssa on suotavaa olla todella tarkka. 1-2 suihkausta riittää, monesti myös ilmaan suihkaisu ja sen "läpi" kävely riittää.
6. Töissä ja muissa sellaisissa paikoissa, joissa ollaan tiiviisti muiden kanssa on hyvä suosia todella kevyitä hajuvesiä tai panostaa vaikka vain oman lempihajuveden deodoranttiversioon. Ilta- ja viikonlopputuoksut voivat olla sitten syvempiä.
7. Parfyymia valittaessa on kiva miettiä, mitä haluaa tuoksulla viestittää. Sporttisuutta, naisellisuutta vai kenties rohkeutta? Anna mielleyhtymille tilaa, kun testailet eri tuoksuja.
8. Kun sopiva hajuvesi löytyy, on se säilytettävä pimeässä ja kuivassa tilassa. Hyvällä säilytyksellä on suuri painoarvo tuoksun pysymisellä muuttumattomana pitkään. Perussääntönä on, että hajuvesi säilyy noin 2-3 vuotta mutta myös pidempäänkin, jos edellä mainitut tekijät ovat optimaaliset.
9. Yhdessä millissä hajuvettä on noin 12 suihkausta. Jos ostat 30 millin pullon, kestää se noin vuoden, mikäli suihkautat sitä kerran päivässä. 

Mitkä ovat teidän lempihajuvesiä ja miksi?

4 comments:

  1. Hei vitsi miten hyvä ja mielenkiintoinen postaus! Sulla todella tuntuu olevan tietoa ja kokemusta asiasta :) Ihan tuli itsellekin sellainen fiilis, että haluan perehtyä vähän syvemmin omiin tuoksumieltymyksiin ja hajuvesiin ylipäätään! xx

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla :) Mä olen aivan hurahtanut hajuvesien maailmaan ja käyn testaamassa jotain uutta ihan joka kerta, kun kemppariosasto sattuu matkan varrelle. Syytän osittain tuota Fragranticaa ;)

      Delete
  2. Kiitos hyödyllisestä kirjoituksesta! Hajuvesiä tulee ostettua niin harvoin että en ole jaksanut kauheasti perehtyä noihin sisältöihin. Ehkä kunnostaudun tämän tietopaketin myötä! -Tiina

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...