June 28, 2017

MITÄ MUKAAN RANNALLE? / NEVERFULL GM




Olen asunut miltei koko aikuisikäni meren lähellä ja nykyisin matkaa rantaan on vain muutaman kymmenen metrin verran. En voisi kuvitellakaan enää muuttavani pois. En edes tiedä, mikä siinä meritunnelmassa viehättää eniten. Upeat maisemat, meren tuoksu, kesäinen lämmin tuuli, luonto, siinähän syitä on kerrakseen. Oli hyytävä keskitalvi, kun muutin Pohjois-Helsingin lapsuudenkodistani Herttoniemenrantaan yli vuosikymmen sitten. Jäät ja lumet lähtivät  muutaman kuukauden kuluttua siitä ja vasta silloin tajusin, miten lähellä meri olikaan. Se kesä menikin hiekkarannalla maatessa tai rantakallioilla piknikeillä. Silloin rakastuin merimaisemaan täysin ja vaikka nykyisin toisaalla asumme, oli meren läheisyydellä suuri painoarvo, kun tähän alueeseen päädyimme.
En ole mikään hurja auringonpalvoja ja kesäaikaan jopa välttelen suorassa auringonpaisteessa olemista puhtaasti ihon kannalta terveydellisistä ja turhamaisista syistä. Vietän kuitenkin paljon aikaa rannassa tai rannan tuntumassa kallioilla, sillä tykkään ottaa hetken ihan vain lämmöstä ja ulkoilmasta nauttimiseen vaikkapa hyvän kirjan tai musiikin parissa. Pakkaan mukaan yleensä puhelin, kirjan, aurinkorasvaa tai -suihketta, juotavaa, huulirasvan ja pyyhkeen. Päälle laitan useimmiten mekon ja biksut sekä tietysti silmien suojaksi aurinkolasit. Käyn uimassa vain kesäkuumalla mutta haluan pitää optiot avoinna näin alkukesästäkin ja siksi simmarit ovat aina mukana.
Mitäs te otatte aina rantareissuille mukaan? Entä onko muita, joille meri on must?





1 comment:

  1. Rannalle otan mukaan juomista ja jotain pikkusuolaista, aurinkolasit, päähineen, kirjan ja ristikkolehden. Itse olen enemmän järvi-ihmisiä, mutta kyllähän meressäkin tietysti tulee aina välillä uitua! :)

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...