September 3, 2017

AUTUMN VIBES






Olen aina pitänyt syksystä. Pimeät mutta vielä lämpimät illat, ruska ja aurinko, villapaidat ja muhkeat huivit, kuulaat, raikkaat aamut, murretut värit ja ihanat tekstuurit pukeutumisessa. Syksyn tunnelmallisuus on helppo tuoda vaatetukseen, tekemiseen, sisustukseen, jopa syömiseen. Pehmeät keitot kuuluvat joka syksyiseen menuun ja kynttilät voi taas kaivaa kaapista esille. Tänä syksynä aion viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen kanssa, se on etusijalla nyt aivan kaikessa. Tarkoitus on pyrkiä pois kaikesta turhasta ja muka-pakosta, keskittyä niihin oikeasti tärkeisiin asioihin.

Lupailin teille kesällä, että tulossa on minimalismia käsitteleviä kirjoituksia ja nyt ne ovat päässeet jo blogin to do -listalle ja alkavalla viikolla avataan sarja hieman syvällisemmillä mietteillä. Mukana on siis sekä materiaa että henkistä puolta käsitteleviä teemoja. Sen lisäksi koitan taas päästä asupostauksissakin tavalliseen rytmiin. Onko teillä jotain postaustoiveita? Toteutan tosi mielelläni sellaisia.
 
Kaunista sunnuntaita kaikille ja muistattehan osallistua blogissani olevaan Cluse-kellon arvontaan TÄÄLLÄ!
SHARE:

2 comments

  1. Ellei ole liian henkilökohtainen aihe, haluaisin mielelläni kuulla sun ja miehesi rakkaustarinan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana idea! Aihe on kyllä hiukan liian henkilökohtainen mutta kerrottakoon tässä, että miltei kirjaimellisesti törmättiin toisiimme ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä ;)

      Delete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig