October 15, 2017

5 PUKEUTUMISVINKKIÄ KIIREISEEN ARKEEN

Arki on yleensä kiireistä, jopa hieman suorittamiseen ja nopeisiin, helppoihin ratkaisuihin kannustavaa aikaa. Ainakin minusta tuntuu usein, että kivatkin hommat on hoidettava kuin to do -listaa konsanaan: yksi kerrallaan pois päiväjärjestyksestä. Sehän ei ole kovin kummoista elämästä nauttimista, vai kuinka? Työt, harrastukset, perhe ja muut arkirutiinit rullaavat omalla tavallaan ja niihin valtaenergia suunnataan. Sen vuoksi muista asioista on tingittävä ja uskallan ainakin omalta kohdaltani sanoa, että arkikiireiden keskellä ei pukeutumisinspiraatio ole välttämättä kovinkaan häävi, joskus se on jopa olematon. Sellaisten päivien ja aikojen varalle minulla on käytössäni 5 niksiä, joiden avulla habitus pysyy tyylikkäänä kiireessäkin. Se nimittäin antaa lisäenergiaa ja roppakaupalla itseluottamusta juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan!
 
1. Tee asukokonaisuuksia valmiiksi
Tee ajatuksella viikoksi tai ainakin seuraavaksi päiväksi valmiiksi asu, jonka laitat helposti saataville. Näin ei tarvitse aamulla tihrusilmin ja muutenkin hatarapäisenä yrittää luoda hienoja kokonaisuuksia, vaan voit pukeutua puoliunessa ja näytät silti edustavalta. Tähän voi lisätä vielä ennakkoon valitun ja asuun sopivan meikin, esimerkiksi tietyn huulipunan tai silmämeikkituotteen valmiiksi odottelemaan.
 
 


2. Pidä kynnet kuosissa
Kädet ovat koko ajan esillä ja niihin saattavat myös muut kiinnittää huomiota. Kynnet voivat olla luonnolliset ilman lakkaa tai lakatut tai vaikka geelatut. Tärkeää on pitää huolta siitä, että kynsinauhat eivät repsota, kynnet eivät ole kovin liuskoittuneen näköiset ja kynsien pituus on kaikissa sama. Itse tykkään geelilakkauksista mutta helppouden vuoksi tyydyn valtaosan ajasta lakkaamaan kynteni itse kotona. Normaalia kynsilakkaa käyttäessä on hyvä poistaa lakat heti, kun ne alkavat lohkeilla. Hyvä nyrkkisääntö kynsien lakkaamisessa on se, mitä vaaleampi lakka sen vähemmän lohkeaminen näkyy. Kannattaa siis valita neutraali, vaalea lakka, jos haluaa päästä oikein helpolla.

3. Huolla vaatteet viikoittain
Vaatteet ja kengät sekä laukut on huollettava tasaisin väliajoin, jotta ne säilyttävät hohtonsa. Takit voi tuulettaa ja rullailla nukkarullalla, tarpeen mukaan käyttää pesulassa tai pakastaa, jolloin vaate raikastuu. Paidat kannattaa silittää, kengät puhdistaa ja lisätä suojasuihketta, jos kelit niin vaativat. Pienellä vaivalla saa vaatteille käyttöikää reilusti lisää ja ne näyttävät moitteettomilta käytössä.



4. Pukeudu monokromaattisesti
Helppo konsti näyttää aina huolitellulta on pukeutua monokromaattisesti. Jos sinulla on vaikkapa kirjava paita, valitse yksi sen sävyistä ja yhdistä paitaan sen sävyiset asusteet ja alaosa. Tätä voi toteuttaa niin neutraaleilla kuin hyvinkin voimakkailla ja kirjavilla väreillä. Näissä kuvissa olen yhdistänyt kaikki asun osaset beigen värimaailman ympärille.

5. Panosta asusteisiin
Valitse itsellesi kengät ja laukku, jotka sopivat useimpien vaatteittesi kanssa, talviaikaan etenkin takkien ja huivien. Hyvät nilkkurit ja laadukas laukku muuttavat yksinkertaisenkin asun hieman tyylikkäämpään suuntaan. Ne voivat olla joko perinteisesti mustia tai oman tyylin huomioiden ihan minkä värisiä vain. Hyvä lähtökohta on se, että kenkien pitäisi sopia mahdollisimman monien housujen kanssa ja laukun istua takkien pariksi.




SHARE:

8 comments

  1. Hyviä vinkkejä! Aamulla ei tosiaan ajatus kulje ja olisi hyvä suunnitella pukeutumistaan ennakkoon. Miten vinkkaisit pukeutumaan, kun työ vaatii jakkua ja tiettyä virallisuutta ja työmatkat tahtoisi kotiin päin mennessä kulkea lenkkeillen. Lisähaasteena se, että vaatteiden vaihto tulisi pitää minimissä työpaikan väliaikaistilaongelmien vuoksi. Tällä hetkellä teen niin, että puen mustat farkut ja pitkähihaisen t-paidan ja kuljen töihin urheilutakissa ja lenkkareissa, jotka töissä vaihtuvat jakkuun ja avokkaisiin. Mutta sama look joka päivä alkaa kyllästyttää. :) Löytyisikö sinulta vinkkejä ongelmaani? Mukavaa syksyä ja kiitos inspiroivasta blogista! Minna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Minna ja kiva kuulla, että viihdyt blogini parissa :) Aika paha yhtälö tuossa työpukeutumisasiassa kyllä. Olisiko mahdollista käyttää toistakin, ehkä vaaleasävyistä jakkua vaihtelun vuoksi? Tai löytyykö korkkareiden suhteen erilaisia vaihtoehtoja? Olisiko töissä mahdollista säilyttää ihan vaikka paria eri paitapuseroa, jolloin niitä ei tarvitsisi kantaa mukana? Lähtisin joka tapauksessa siitä, että sekä yläosassa että alaosassa olisi hiukan vaihtelun mahdollisuuksia (mustat housut, vaaleat housut, hame) ja pari jakkua. Huomio on hyvä kiinnittää rypistymättömiin materiaalivalintoihin, jos vaatteita on kuitenkin kannettava vähäisen säilytystilan vuoksi aina mukana. En nyt tiedä, auttoi tämä yhtään. Asukokonaisuuteen saa aina kivasti vaihtelua myös laittamalla hiukset vähän eri tavalla tai testailemalla erilaisia meikkejä. Esim. kauniilla silmä- tai huulimeikillä voi saada kivasti eloa simppeliin ja tylsäänkin asuun :)

      Delete
    2. Hei Anna ja kiitos vastauksesta! Hyviä pohdintoja, tosiaan voisin saada työpaikan kaappiin mahtumaan toisenkin, erilaisen jakun. Tilaongelma on konkreettinen, kun ollaan väliaikaistiloissa sisäilmaongelmia paossa, ja monia kenkiä ei kaappiini mahdu. Mutta ehkä voisi välillä viedä toiset korkkarit tms. töihin ja saada siten vaihtelua. Onneksi tätä kestää enää noin puoli vuotta ja sitten on taas tilaa kunnolla! :) Tuo hiustenlaittoasia on kyllä myös hyvä huomio, kiitos! Vaihtelua voi saada pienilläkin jutuilla. :) Minna

      Delete
    3. Hmm, myös asusteet ylipäätään voisivat tuoda ainakin vähän vaihtelua. Korut, huivit ja vyöt muuttavat aina hiukan kokonaisilmettä, joten niitäkin voisi kokeilla. Näin ei tarvitse raahata mitään mukana eikä vaihtaakaan. Oma niksini on aina pitkinä ja hankalina päivinä pukeutua mahdollisimman yksinkertaisesti ja panostaa juuri asusteisiin. Näin ei tarvitse miettiä toimiiko asu vai ei, kun se on ns. luottoasu ja asustamalla saa kivasti mielenkiintoa kokonaisuuteen. Mun luottoasuni on vahapintaiset mustat pillifarkut ja musta poolo, joihin sopii ihan kaikki asusteet ja värit. Sitä olen käyttänyt edustustilaisuuksissa punaisten huulten, pienen laukun ja korkkarien kanssa mutta myös esimerkiksi seminaaripäivinä, jolloin on syytä olla asiallisesti ja mukavasti pukeutunut ja yhdistänyt siihen nilkkurit, jonkun kivan isomman laukun ja nudemeikin sekä mahdollisesti vielä lämpimän huivin. Onhan se vähän tylsää mutta luottoasut ovat jollain tapaa sellaisia tyhjiä tauluja, joita voi koristella tilanteen mukaan :)

      Olipahan sepustus :D

      Delete
  2. Moi! Kiitos kivasta blogista. Ihailen sinun tyylitajua. Mistä tuo neule on? olen tuollaista itsekkin etsinyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka ja kiitos kommentistasi! Mekko on ostettu Zalandolta, se on Pieces-merkkinen villasekoiteneule.

      Delete
  3. Mahtavia vinkkejä! Mistä tuo ihana vaalea takki on ostettu? Kauniita kuvia.

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig