December 20, 2017

VINKIT NOPEAAN ARKIMEIKKIIN


Talviaamut ovat ihania, parhaimmillaan luminen maisema odottaa ikkunan takana, lämmin kahvi pannussa juojaansa, höyryävä aamupuuro kutsuu syöjäänsä. Joskus kuitenkin todellisuus on toinen: herätyskello on arkkivihollinen, silmiä on vaikea saada auki ja mielessä on kirkkaana vain ja ainoastaan kiireettömän viikonloppuaamun odotus. On tehtävä nopeita siirtoja ja aikaa ei ole käytettäväksi mihinkään turhaan, kuten monimutkaiseen meikkiin.
 
Omat aamuni ovat harvoin kiirettä pullollaan mutta sitäkin sattuu joskus. Silti en normaalinakaan aamuna halua käyttää meikkaamiseen turhaan aikaa tai vaivaa, vaan haluan päästä helpolla. Muutamasta jutusta en kuitenkaan tingi koskaan: pohja, kulmat ja huulet ovat must-juttuja. Silti tuotevalinnoilla voi helpottaa ja vauhdittaa toimintaa melkoisesti ja ainakin omalla kohdallani puhutaan vain parista minuutista. Tässä omat poimintani arjen meikkirutiinin helpottamiseksi.


1. Kosteutus
Kasvot kannattaa pestä tai huuhdella vedellä joka aamu, sillä vaikka kasvot tuntuisivat puhtailta on yön aikana esimerkiksi tyynystä saattanut irrota nukkaa, joka jää ikävästi pyörimään kasvoille meikkipohjan teossa. Kevyt huuhtaisu viileällä vedellä herättää kasvojen lisäksi sopivasti myös pään. Pesun jälkeen kosteuttava geelimäinen kasvovoide, esimerkiksi Xyliderm, on hyvä levittää sen verran hyvissä ajoin ennen meikkaamista, että se ehtii kuivahtaa ja imeytyä ihoon.
 
2. Kevyt meikkivoide
Ostin jokin aika sitten pitkän testailun jälkeen Macin Face & Body -meikkivoiteen, sillä halusin Estee Lauderin Double Wearien rinnalle jotain huomattavasti kevyempää ja helpompaa meikkipohjan tekemistä varten. Face & Body on todella ohutta, juoksevaa ja sillä saa kevyen, kuulaan pohjan mutta voidetta saa myös kerrostettua, jos toisinaan mielii saada peittävämmän tuloksen. Parin kuukauden käytön jälkeen en voi kuin suositella, sillä meikkivoiteen voi levittää huoletta sormin ja se häivyttyy kuin itsestään. Ainakin omalla ihollani se peittää juuri sen verran, että iho on tasaisen värinen ja tummat silmänaluset tai punoittavat näpyt voi peittää erikseen peitevoiteella. Jos haluan hyvin luonnollisen lopputuksen, voi senkin jättää tekemättä mutta näin talvella tummuuteen taipuvat silmänaluset saattavat vetää  ilmettä huomattavasti väsyneemmäksi, joten pientä ehostusta niillekin usein tarvitaan. Peitevoiteenkin voi levittää sormin, mikä nopeuttaa meikkausprosessia entisestään. Lopuksi taputtelen hyvin kevyesti otsalle, nenään ja nenänpieliin puuteria, jotta iho pysyy kuulaana mutta ei kiiltävänä. Loistava sivellin tähän on Ecotoolsin Full Powder -sivellin, jonka pehmeys sopii herkälle iholle ja jonka 17 000 (!!) synteettisen karvan ansiosta puuteri levittyy tasaisesti.




3. Kulmat kuosiin
Automaattikynät ovat ihan parhaita, jos haluaa luonnolliset kulmat kiireessäkin. Anastasia Beverly Hillsin Brow Wiz on kulttituote mutta sen rinnalla moni muukin valmistaja on tuonut markkinoille ihan vastaavia kyniä. Esimerkiksi Maybelline, Mac ja Nyx ovat kokeilun arvoisia. Kulmat on helppo tehdä noudattamalla omaa kulman kaarta ja täyttämällä vain puuttuvat kohdat kynällä. Jos haluaa tuuheamman näköiset kulmat, on hyvä muistaa, että etuosaa ei kannata piirtää liian tummaksi ja sitä voi häivyttää esimerkiksi häivytyssiveltimellä, kuten Macin 217-siveltimellä eli isohkolla, pehmeällä luomivärisiveltimellä. Näin kulmista tulee pehmeän ja luonnollisen näköiset, vaikka niitä olisikin tuuhennettu kynän avulla.



4. Hehkua iholle
Hyvään aurinkopuuteriin sekä poskipunaan kannattaa panostaa, sillä ne pelastavat sellaiset päivät, jolloin nassu on samea ja kaipaa hehkua. Aurinkopuuteri on syytä valita mahdollisimmat läheltä oman ihon sävyä, noin 1-2 astettu tummempana ja mattaisena tai satiininhohtoisena, jolloin käyttö ja häivytys on helppoa. Omat suosikkini näin supervaaleana ovat Physician's Formulan Butter Bronzer sekä Benefitin Hoola. Tarkempaa käyttöä vaativa mutta todella paljon lämpöä kasvoille tuo Macin Give Me Sun. Arjen pelastaja on kuitenkin Benefitin Hoola, joka on neutraali, melko vaalea ja helposti levittyvä. Aurinkopuuterisivellin kannattaa valita huolella: liian suuri saa jäljen näyttämään likaiselta, liian pieni taas saattaa tehdä lopputuloksesta laikukkaan. Oma valintani on Ecotoolsin Bronzing & Blending -sivellin, joka on tuuhea mutta sopivan kompakti nopeaan ja tasaiseen arskiksen levittämiseen.

Myös poskipuna kannattaa valita samoin periaattein: läheltä ihon omaa sävyä, joko mattana tai satiinisen lopputuloksen antavana. Tähän mainio tuote on Milanin Dolce Pink, joka on kyllä melko hohtava mutta levittyy kuin unelma eikä ole valtavan pigmenttinen. Siveltimenä on Ecotoolsin Highlight & Define -duosetin pienempi sivellin, joka on heittämällä paras poskipunasivellin, mitä olen koskaan käyttänyt. Se sopii erinomaisesti shimmerisiin puniin eikä tee jäljestä liian laikukasta mutta synteettisen karvansa ansiosta se siirtää kaiken pigmentin iholle ja näin ollen punaa tarvitaan melko vähän näyttäväänkin lopputulokseen.



5. Katse huuliin tai silmiin
Nyrkkisääntönä onnistuneen meikin tekemisessä on panostaminen joko vahvaan silmä- tai huulimeikkiin. Tämä toimii myös luonnollisessa, kevyessä arkimeikissä esimerkiksi niin, että toisinaan voi panostaa silmän varjostuksiin ja reilumpaan ripsivärikerrokseen tai vaihtoehtoisesti hieman korostetumpiin huuliin. Itse suosin enemmän huulimeikkiä, sillä useimpina päivinä olen kokonaan ilman ripsaria tai hyvin hennolla kerroksella erittäin herkkien silmien vuoksi. Käytän tällöin Macin Soar-huultenrajauskynää koko huulille, sillä se tuo sopivasti huulten muodon ja värin astetta selkeämmiksi ja pitää ne samalla luonnollisina.





SHARE:

No comments

Post a Comment

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig