February 18, 2018

WINTER BASICS / OUTFIT


Klassikkovaatteet pitävät pintansa vuodesta toiseen. Sellaiseksi lukeutuu luonnollisesti ajaton villakangastakki näin kylmien olosuhteiden maassa. Hyvälaatuinen, istuva ja omaan väripalettiin sopiva takki on sijoitus, jonka voi hyvillä mielin kaivaa naftaliinista käyttöön talvi toisensa jälkeen. Villakangastakit ovat tosin harvoin enää täyttä villaa mutta sekoitemateriaali voi myös pidentää käyttöikää ja tehdä tekstiilistä hiukan täysvillaista versiota kestävämpää. Tämä kuvissa ylläni oleva musta, jo useamman vuoden vanha takki on 70 % villaa ja loput keinokuituja ja takki näyttää yhä kuin uudelta. Mustien villakangastakkien ongelma on kuitenkin se, että niissä näkyy kaikki irtonukka ja -hiukset, joita ainakin pitkälettisenä saan vähän väliä rullailla pois kankaan staattisesta pinnasta. Jos jotain pukeutumiseen liittyvää inhoan, niin nukkaisia tai ryppyisiä vaatteita. Onneksi tuohon nukkaa puoleensa vetävään sähköisyyteen on löytynyt ratkaisu: antistaattinen suihke! Sain lopullisesti tarpeekseni rätsähtelevistä ja haituvia magneetin lailla puoleensa vetävistä villaneuleista ja huiveista sekä tästä takista ja pienen nettitutkimusretken jälkeen löysin kuin löysinkin ratkaisun, joka on Softcaren sähköisyydenpoistaja-suihke. Epäilykseni oli massiivinen mutta ostin suihkeen ja testasin sitä erääseen neuletakkiin, jolla oli tapana liiskaantua kiinni muihin vaatteisiin ja rätsähdellä sähköisyyttään niin, että välillä teki kipeää ja siksi se on jäänyt käyttöjäähylle. Ja suihkehan toimi, totta vieköön! Se vei sähköisyyden melko tehokkaasti mennessään ja samalla sain heittää heipat staattisuuden aiheuttamalle nukankeruulle. Suihkekäsittelyn vaikutus kestää putelin mukaan jopa parin pesun ajan mutta sitä en ihan allekirjoita. Useita käyttöjä se kuitenkin kestää ja siksi koen, että se on hintansa väärti. Moni vaate jäisi muuten käyttämättä.



What I'm wearing
Coat Vero Moda / Knit Pieces / Bag Gucci Dionysus /  Jeans Cubus / Eyeywear Burberry / Boots Zalando
SHARE:

2 comments

  1. Kaunis asu, väri kombo on täydellinen. Mulla on yhdet housut, joita en voi käyttää ollenkaan talvella sähköisyyden vuoksi. Ehkä tuo suihke auttaisi. Kiitos vinkistä.

    Aurinkoista viikon jatkoa !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Kokeile ihmeessä tuota suihketta! Se haisee tosi voimakkaasti eli kannattaa suihkutella ulkona ja jättää käsitelty vaate hetkeksi tuulettumaan. Mutta on se sen arvoista!

      Delete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig