March 25, 2018

BEIGE NEUTRALS / 18 QUESTIONS


Bongasin Marjukan blogista alkuvuonna kivan kysymyshaasteen ja nyt kun se on kytenyt useamman kuukauden luonnoksissa päätin vihdoin tehdä sen itsekin vaihteluksi pelkkien kauneus- ja muotiaiheiden rinnalle. Katsotaan, kuinka käy!
 
1. Mitkä kirjat hyllyssäsi huutavat luetuiksi tulemista?
Tällä hetkellä aivan alkumetreillä on Diana Gabaldonin Muukalainen, kovana Outlander-sarjan fanina olen vähän viivytellyt kirjan aloittamisen kanssa mutta nyt aika tuntuu otolliselta. Sen lisäksi pari pohjoismaista jännäriä odottaa lukemistaan.
 
2. Oletko tapojesi orja?
Olen ja en. Rakastan rutiineja mutta toisaalta kehitän tapojani aina mielelläni ja kokeilen eri juttuja.
 
3. Pidätkö siitä, että ihmiset puhuvat suoraan vai kaunistellen?
Rehellinen pitää olla mutta asiat voi sanoa aina monella tapaa. Kaunistella ei tarvitse mutta kauniisti voi silti aina esittää asiansa. Eli suoraan mutta ystävällisesti ja toiset huomioiden.
 
4. Missä asennossa nukut?
Kaikissa mahdollisissa, hah!
 
5. Onko sinulla tunnuslausetta?
On! Arjessa huomaan muistuttavani itseäni ja läheisiäni aina: "asia kerrallaan". Etenkin kiireessä tai stressin painaessa tämä on auttanut lukemattomia kertoja pilkkomaan negatiivista oloa saamaan asiat hoitumaan, kun ne käsittelee yksitellen. Toinen, yhtä tärkeä on "ei ole niin vakavaa" ja tämähän pätee ihan kaikkeen, mistä nyt milloinkin saattaa tunteet kuohahtaa. Elämää tämä vain on, ei sen vakavampaa.
 



6. Nimeä asia, joka sinua ärsyttää eniten?
Hmm, turha vatvominen ja jankuttaminen. Ks. edellinen kohta. Huonoissa jutuissa rypeminen ja huonoista asioista irti päästämättömyys ovat tosi kuluttavia ja tällaisen olen karsinut elämästäni tyystin. Paljon parempi juttu on päästää irti, oppia virheistä ja ottaa tilalle jotain hyvää.
 
7. Onko sinulla vanhoja kortteja tai kirjeitä?
Kyllä vain, terveiset 1-vuotissynttärikortilleni ja moni muille merkityksellisille korteille vuosien varrelta.
 
8. Pahe, josta nautit liikaa luopuaksesi siitä?
Tohdinko sanoakaan... Netflix. Yhtäjaksoista tilausta jo kohta viisi vuotta. Kröhöm.
 
9. Mitä sinun tulisi tehdä enemmän?
Jaa-a, varmaan moniakin asioita (ei Netflixin katsominen kuitenkaan) mutta ykkösenä on ehdottomasti liikunta. Haaveilen, että saisin itseni pitämään viiden liikuntakerran viikkotahdin.
 
10. Mikä on paras uutinen, minkä olet saanut?
Näitä on ylitse muiden kolme ja kaikista on vuosia aikaa. Se, kun sain tietää päässeeni opiskelemaan Helsingin yliopistoon, tunsin suunnatonta ylpeyttä itsestäni. Se, kun läheisen syöpä saatiin selätettyä ja ensimmäiset kontrollikäynnin tulokset tulivat. Se, kun edellisen kanssa samoihin aikoihin, burn outin kourissa kamalan viikon päätteeksi sain perjantai-iltana puhelun uudelta, nykyiseltä pomoltani, joka tarjosi hakemaani työtä.
 
11. Luotatko ihmisiin?
Kyllä ja en. Uskon luottavani oikeisiin tyyppeihin.
 
12. Mitkä ovat lempielokuviasi?
Only lovers left alive, niin visuaalinen, tyylikäs vampyyriteemainen rakkauselokuva, joka toimii myös ei-vampyyri-immeisille. Monet muutkin Jim Jarmuschin sekä vähän saman henkiset Kaurismäen elokuvatkin kestävät useamman katselun. Eniten tulee kulutettua trillereitä ja jännäreitä mutta ehdottomasti eniten koskettavat syvältä riipaisevat rakkaustarinat tai ihmiskohtalot. Kai minusta on iän myötä kuoriutunut jonkin sortin romantikko.


13. Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?
Halusin tulla äidiksi. Se oli ainut, mitä ajattelin. Nuorena ensimmäiset varsinaiset ammattihaaveet olivat poliisi ja teatterimaskeeraaja, melko yksi yhteen, eikö? Luonnollisesti minusta tuli akateeminen humanistinplanttu.
 
14. Kummassa asuisit mieluummin: kaupungissa vai maaseudulla?
En ole asunut kuin kaupungissa, joten luonnollisesti maaseutu näyttäytyy melko lailla idyllisenä utopiana asumisen kannalta. Rakastan Helsinkiä valtavasti mutta hinku maaseudulle, esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan sydämeen sukulaisten lähettyville on jatkuvasti tosi kova. Ehkä jonakin päivänä.
 
15. Kuka elämässäsi on vaikuttanut sinuun eniten?
Monikin ihminen. Eniten kuitenkin isäni, joka osasi aina tukea ja sanoa oikeat asiat silloin, kun eniten tarvitsin. Toinen merkittävä ihminen on ollut ensikohtaamisesta lähtien aviomieheni, joka on opettanut luottamaan omaan ajatteluun, kykyihin ja osaamiseen kaikessa, mihin itseni laittaisin. Hän potki minua eteenpäin vuosia opintojen suhteen, kannusti ja tuki. Saan olla hänelle paljosta kiitollinen.
 
16. Mikä on lempivitsisi?
En ole vitsi-ihmisiä, vaikka huumori ja komiikka ovatkin elämässä parhaimpia asioita. Tilannekomiikka ja sarkastiset heitot ovat elämän suola.
 
17. Jos saisit kokeilla mitä tahansa ammattia päivän ajan, mitä kokeilisit?
Jos taidot tulisivat tuon päivän työkokeilun mukana, niin ehdottomasti jonkin sortin kirurgi.
 
18. Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä?
Olemuksen, silmät ja hymyn. Tärkeitä juttuja.
 
Jätin muutaman kysymyksen pois mutta hauska näihin oli vastailla. Haastan kaikki halukkaat tekemään tämän saman kysymyspatteriston!



I'm wearing
Coat Mango / Sweater H&M / Booties Sixty Seven / Bag Gucci Dionysus / Jeans Vila / Gloves Sauso

SHARE:

7 comments

  1. Mahtava haaste, johon en ollutkaan aiemmin törmännyt! Ehdottomasti toteutan tämän itsekin. :D Nämä haasteet on siitäkin kivoja, että oppii "tuntemaan" bloggaaja paremmin. :)

    ReplyDelete
  2. Oih, tervetuloa Etelä-Pohjanmaalle, jos se päivä joskus koittaa. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, voi kiitos ihana! Nähtäväksi jää, mihin elämä vielä vie ;)

      Delete

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig