April 1, 2018

MARCH FAVOURITES



Maaliskuu on pitänyt sisällään paljon kivoja juttuja ja arki on täynnä kaikkea mielekästä. Kuukausi vaihtui Berliinin sykkeessä ja matka oli oikein kiva irtiotto arjesta. Lempihajuveteni on ollut edelleen joulupukilta saatu Ralph Laurenin Tender Romance ja käytetyin asuni oli varmasti tämä musta kokonaisuus. Kevät ja väri-ilottelu, vai mitä? Tärkein asuste on ollut ehdottomasti aurinkolasit! Käytän arskoja ympäri vuoden, sillä silmissä tuntuu heti liian kirkas paiste, vaikka aurinko piilottelisi vielä pilvienkin takana. Haaveilen kyllä täksi kevääksi uutta paria plehoja. Katsotaan, jos jotkut kivat löytyisi. Parasta maaliskuussa on ollut tosiaan se arki, joka on tuntunut tosi mielekkäältä ja täydeltä. Lupasin vuodenvaihteessa itselleni, että en enää sorru odottelemaan viikonloppuja, vaan haluan nauttia ihan joka päivästä ja siitä olen onnistunut. Tunne on ihan mieletön, sillä nyt tuntuu kuin aikaa ja ilonaiheita olisi paljon aiempaa enemmän. Päätin myös lukea ja liikkua enemmän, nekin ovat tässä ensimmäisessä kvartaalissa jo toteutuneet. Ruutuaika väheni ja sen myötä muuta sisältöä on päässyt elämään kuin itsestään.
 
 
SHARE:

No comments

Post a Comment

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig