August 1, 2018

JULY FAVOURITES

Kivaa alkanutta elokuuta! Heinäkuu oli aivan huippuihana kuukausi, kuten jo sitä edeltäneet touko- ja kesäkuukin. Ihana, ihana kesä. Reissasimme heinäkuussa pitkin Suomea ja tuli tutustuttua taas kerran Turun, Naantalin, Porvoon sekä tietysti Helsingin kesätarjontaan. Hauskimpia juttuja olivat varmaankin legendaarisen Asan klubikeikka, Lintsi-päivä, Jukka Rintalan näyttely Naantalissa ja tietysti MM-futis.


Kuumat helteet ovat pitäneet tiukassa otteessaan ja sepä on hieman rajoittanut ulkona tekemistä, sillä vältän auringon paahteessa olemista ja rannallakin tulee sijoituttua puiden alle visusti varjoon. Onneksi on kunnon suojakertoimelliset aurinkotuotteet ja lierihattu, jotka suojaavat entisestään mutta silti päivän kuumin aika tuli vietettyä sisätiloissa.


En ole pitänyt heinäkuussa kertaakaan pitkiä housuja ja muutenkin olen henkisesti mekkoihmisiä, kuten varmasti monet tietävätkin, mutta Suomen normaalisti 11 kuukautta kestävän talven vuoksi kesällä otan täysin ilon irti hulmuavista helmoista ja käytän pelkästään mekkoja tai hamosia keveine yläosineen. Nyt säiden puolesta olen päässyt kunnon mekkomoodiin, kuten asukuvistakin voi päätellä.

 
 
Kesähelteillä välttelen kosmetiikkaa mutta hajuvesiä tykkään käyttää miltei päivittäin. Nyt kesän aikana tämä Armanin Sì Passione on vaniljapohjaisena ja valkeiden kukkiensa vuoksi ihana kesään ja tuoksuu todella kesäpäivältä. 
 

Vaaleat asusteet ovat olleet hyvin hip ja pop, etenkin nuo ihanat nyörikengät ja leveälierinen hellehattu, jota ilman en tohtisi auringossa olla. Auringolta suojautuminen on tärkeää ilmeisen syyn takia mutta myös siksi, etteivät kasvot vanhene ennenaikaisesti, silmiä ei tarvitse siristellä ja välttää niin myös turhat juonteetkin. Oma ihoni menee hurjaan kuntoon auringossa hikoillessa, joten se on minulle ehdoton ei.



SHARE:

No comments

Post a Comment

Kiitos kommentistasi, piristit sillä päivääni!
Thank you for your comment, it made my day!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig