February 23, 2020

RASKAUSAJAN PUKEUTUMINEN JA VINKIT



Raskausaika on suht pitkä ja kattaa väkisinkin useamman sesongin ja lämpöskaalan ainakin Suomessa. Monet pärjäävät koko odotuksen ihan tavallisilla vaatteillaan, joillekin taas jo alkuviikoilla tekee tiukkaa saada omat farkut jalkaan. Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan, sillä vaikka maha ei näkynyt erottuvasti kuin vasta lähellä puoltaväliä, oli sen turvotus päivän mittaan jo varsin tukala ensimmäisellä kolmanneksella. Huvittavaa oli, kun ostin useammat housut syksyä varten loppukesästä ja yksiäkään en päässyt käyttämään. No, onpahan kaapissa odottamassa ihan uutta vaatetta jo valmiiksi tulevan kesän ja sitä seuraavan syksyn varoiksi.

Oman raskauteni suhteen sattui tavallaan haastavimmat pukeutumisvuodenajat, syksy ja talvi, jolloin on ollut pakko miettiä lämpimiä ja turvallisia kokonaisuuksia. Aluksi oli myös vaikea keksiä kivoja yhdistelmiä, kun odotusajan tuubilliset farkut eivät vielä istuneet mutta omatkaan housut eivät oikein mahtuneet päälle. Kuljin pääasiassa melko epäpukevissa asuissa eli ne koostuivat sekä löysistä ylä- että alaosista. Not cute. Onneksi minulla oli kuitenkin yhdet kivat housut, joissa oli mukava olla ja joustava vyötärö oli juuri passeli. Myös neulemekot ja paksut sukkikset tai nahkajäljitelmäleggingsit olivat tosi hyvä yhdistelmä. Tätä olen itse asiassa käyttänyt ihan näihin päiviin saakka eli toimii missä vaiheessa vain.

Ensimmäinen kolmannes



Toinen kolmannes toi mukanaan sen verran pullistuneen keskivartalon, että äitiysfarkkujen ja -housujen käyttö alkoi sujua. Se helpotti niin paljon, sillä sain taas käyttää pillimallisia alaosia ja ensi alkuun ihan normaaleita oversize-mallisia neuleitani, joiden istuvuus ei ollut paras ilman niin sanottua tuck-tyyliä eli puseron helman sullomista housun kauluksen alle. Kerroin töissä tiimilleni noin viikolla 18 ja sen jälkeen sainkin pitää sieluni kyllyydestä pyöristyvän mahan muodon paljastavia tiukkoja yläosia, ja kokonaisuus näytti sata kertaa paremmalta kuin mitkään aiemmat.

Toinen kolmannes


Viimeinen kolmannes on ollut ehdottomasti helpointa aikaa pukeutumisessa. Päälle puetaan sitä, mikä milloinkin sattuu mahtumaan, hah! Luottovaatteena on ollut ehdottomasti hyvät housut, omani ovat mustat twill-pillihousut H&M:n mallistosta sekä mikä milloinkin yläosa. Päänvaivaa ovat tuottaneet lähinnä mukavat kotivaatteet, sillä mikään ei saa puristaa tai tuntua päällä. Kaikki takit ovat jo tukalia, joten vyölliset villakangastakit tai toppatakit, joissa on kaksisuuntainen vetoketju ovat ihan parhaita. 

Kolmas kolmannes


Odotusajan vaatteisiin, kuten ihan mihin tahansa tässä maailmassa, saa syydettyä loputtomiin rahaa. Itse taas haluan venyttää penniä juuri tällaisissa asioissa ja haastaakin itseäni, miten vähillä hankinnoilla voi pärjätä. Aluksi tietysti ajattelin, etten osta yhtään mitään. Aika nopeasti karisi tuollainen ehdottomuus ja hankin tosiaan kolmet housut, joilla melkeinpä olisikin pärjännyt pelkästään. Mutta kuten jo mainitsin, tuotti päänvaivaa kotipukeutuminen, sillä meille on talvella hiukan viileä sisällä ja kaikki olohousuni jäivät viikko viikolta pieniksi ja tulivat tukaliksi käyttää ja ilmankaan ei olisi voinut olla. Niinpä päädyin ostamaan, aleista tietenkin, yhdet kivat odotusajan olohousut ja toiset, normaalikokoani yhtä suuremmat collegehousut H&M:n valikoimista sekä kahdet leggingsit. Ovat olleet käytössä koko ajan ja ovat malliltaan sellaiset, että tulevat olemaan käytössä raskauden jälkeenkin. Äitiyspaitoja ostin neljä: 2 pitkähihaista trikoopaitaa kotikäyttöön sekä yhden paksumman neuleen (näissä kuvissa) ja yhden poolon (näissä kuvissa). Olisin kyllä tullut toimeen ilman näitä mutta toisaalta näitä on kyllä käytetty reilusti. Kumpikin on sellaisia, että sopivat myös raskauden jälkeen. Tarjoushaukkana laskin tuossa, että olen käyttänyt näihin kaikkiin äitiysvaatteisiin yhteensä noin 120 euroa.

Jos siis olet kuin minä ja haluat ostaa mahdollisimman vähän mutta panostaa niissä oikeissa hankinnoissa, on tässä oma pieni tärppilistani.

  • Kartoita, mitä kaapeistasi jo löytyy: onko siellä odottelemassa joustavia tai oversize-mallisia vaatteita, jotka eivät tule turhaan venymään ja sovittele sitten rauhassa niitä vaatteita ja luo yhdistelmiä, joita ne mahdollistavat.
  • Siirrä sivuun ne vaatteet, joita et voi käyttää. Näin arkiaamujen kiireessä on helpompi löytää sopivat releet.
  • Panosta alaosaan. Se on ihan must.
  • Hyödynnä neulemekot. Niissä on usein rennompi malli ja ne ovat supermukavia päällä. Niitä voi yhdistää vaikka paksuihin sukkiksiin tai leggingseihin tai molempiin, jos pitää kerrospukeutua.
  • Jos ostat jotain äitiysvaateosastolta, valitse sellainen malli ja mitoitus, että vaate käy myös raskauden jälkeen.
  • Alusvaatteiden mukavuutta ei voi painottaa liikaa. Näihin voi joutua vartalon muutoksien vuoksi tekemään sijoituksia mutta pakon edessä se kannattaa.
  • Kollaa kaikki kirpparit! Itse olen tehnyt jo nyt hyviä imetysvaatelöytöjä ihan Torista ja yhdet äitiysfarkutkin bongasin sieltä parilla eurolla.
  • Korvamerkitse itsellesi rahaa ja jätä hetken mielijohteesta syntyvät ostohalut sikseen. Käytä nuo rahat hyvällä omallatunnolla mieluummin synnytyksen jälkeen johonkin sellaiseen vaatteeseen, mikä menee todennäköisesti päälle jatkossakin.
  • Huomio kengät. Raskauden viimeisen kolmanneksen aikana kumartelu ja esimerkiksi nauhojen laittaminen kiinni on kiinalaisen vesikidutuksen kaltaista touhua. Näin talviaikaan se tuottaa hiukan harmaita hiuksia, ainakin omalla kohdallani kun sain vasta joululahjaksi aivan täydelliset, tukevat ja niin nätit talvi-Timberlandit ihan sitä varten, etten vain mene jäisillä keleillä nurin. Nyt niitä on hankala saada jalkaan ilman auktorisoitua kenkäpalvelijaa. Aina hän ei ole käytettävissä, joten sellainen töppöset, jotka menevät ilman käsiapua jalkaan ovat ihan kultaa.
  • Takeissa voi hyödyntää kaikenlaiset vyöt ja napitukset j jo mainitutu kaksisuuntaiset vetoketjut, jotka sallivat vähän rennomman asettelun esimerkiksi takin alareunan suhteen. Lämmin pitää olla, joten jos takki on pakko jättää auki, voi alle kietaista vaikka villahuivin.
  • Omat äitiysvaatesuosikkini on ostettu ihan H&M:stä ja Zalandon laajasta maternity-merkkikavalkaadista. Jälkimmäisestä löytyy vaikka mitä ihan pikkurahallakin, mm. niitä olohousuja. H&M:stä saa parhaat pillifarkut ja -housut sekä mustat puuvillaleggingsit.

SHARE:

February 18, 2020

PHONE SNAPSHOTS

Helmikuu on jo yli puolen välin ja aika on kulunut yllättäen kuin huomaamatta. Osansa on sillä, että minua vaivaa aaltoileva väsymys, kiitos nopeasti alaspäin tippuneen hemoglobiinin, ja olen saanut tehdyksi vain töitä ja loppuaika on mennyt ihan puhtaasti lepäilyyn, nukkumiseen ja latautumiseen. En ole eläessäni ollut näin poikki ja siksi Insta ja blogikin ovat päivittyneet hippusta harvemmin kuin normaalisti. Eiköhän se tästä nyt, kun rautakuurikin on aloitettu.


Joitain kuvia on tullut kuitenkin puhelimella napsittua. Sain mieheltäni valtavan kimpun tulppaaneita ystävänpäiväksi ja niistä riitti kolmeen eri asetelmaan ympäri kotia. Tulppaanit ovat lempikukkiani, vaikkakin ne kestävät maljakossa hyvinä vain niin vähän aikaa. Melkein jokainen aamu alkaa smoothiella, siinäkin fokuksessa rautapainotteisuus kokojyväkaurahiutalein, puolukoin ja mansikoin.


Sain Instassa aivan ihania kommentteja, kun vilautin raskausmasua storiesin puolella. Tässä oli viikko 30 ja onhan se tuosta kasvanut jo lisääkin reilussa viikossa. Vauvelin vaatteet alkavat olla kasassa ja kaikki on pesty, silitetty ja viikattu kokojärjestykseen. Ja kyllä, lapsonen tulee ainakin aluksi olemaan yhtä värikkäästi puettu kuin vanhempansa: paljon on valkoista, beigen eri sävyjä ja harmaita vaatteita jemmassa.


Vietettiin kotvanen sitten tunnelmallista eläköitymisjuhlailtaa ja pomoni läksiäisiä, asiaan kuuluivat tietysti hyvä ruoka ja kaunis paikka. Ei voisi uskoa, että tuo merimaisema on Suomen sydäntalven tarjontaa, vai mitä?


Hyvä cappuccino piristää aina! Olemme katsoneet pitkin syksyä ja talvea Viaplaysta Frasier-sarjaa ja siinähän hahmoset tuppaavat käymään usein vakiokahvilassaan juomassa mitä kahvijuomaa milloinkin. Siitä innostuneena tai pitäisikö sanoa ehdollistuneena myös mieheni uskaltautui tilaamaan ensimmäistä kertaa elämässään cappuccinon, jotka ovat yleisesti ottaen tosi hyviä Robert'silla. Ja kevät, tuo ihana asia, joka lähestyy koko ajan, saa fiilistelemään jo kevään sävyillä, kuten vaatehuone-postauksessa jo innostelinkin. Ainakin hailakka puuteriroosa on oman kevät-kesägarderoobini ydinväri, ainakin pienissä määrin!

Ihanaa tiistaita kaikille!
SHARE:

February 12, 2020

RASKAUSAJAN KOSMETIIKKA / MITÄ KÄYTÄN JA MITÄ VÄLTTELEN?


Raskausajan kosmetiikan käytöstä on paljon erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä sekä tutkimuksia. Ei tarvitse kovinkaan kummoisesti googlettaa, kun saa eteensä lukuisia keskustelupalstoja, asiantuntijahaastatteluja ja muuta, joiden pohjalta jokainen tekee omat päätöksensä siitä, mikä oma suhtautuminen asiaan on. Omalla kohdallani tämä ei vaatinut juurikaan muutoksia, sillä käytän normaalistikin lähinnä luonnonkosmetiikkaa ja sitäkin melko vähän.


Hiuksissa en ole käyttänyt mitään muuta kuin shampoota ja hoitoainetta sekä erilaisia tehohoitoja. Omat suosikkini ovat Evon sekä Noughtyn, jotka kumpikin ovat hyvin vähän-pahiksisia inci-listoiltaan eivätkä sisällä niitä ainesosia, joita eniten tämän aiheen tiimoilta kritisoidaan. Suihkutettavia tuotteita tai ylipäätään muotoilutuotteita en ole käyttänyt lainkaan. 

Myös meikkituotteissa suosin kevyitä ratkaisuja: käytän 100% luonnonmukaista mineraalimeikkipohjaa sekä poskipunia ja Lily Lolon silmämeikkipalettia ja huulikiiltoja, näistä kirjoittelin enemmän täällä. Nyt vaihdoin myös satunnaisesti käyttämäni ripsarin luonnonkosmetiikkaan, kun tutustuin Bohon ylistettyyn Gipsy Volume -maskaraan, jolla saan haluamani tuuheat ripset. 

Kampaajalla kävin alkutalvesta ja ajattelin käydä vielä maaliskuussakin. Tyven värjäämistä en edes harkitsisi mutta minulle laitetaan vain balayage-raitoja, jolloin aineet eivät tule lähelle päänahkaa.


Päänvaivaksi muodostui yllättäen kynnet. Olin pitänyt kynsissäni uv-kovetteisia geelilakkauksia jo parin vuoden ajan ja vaikka niissä ei käsittääkseni ole esimerkiksi formaldehydia, en halunnut altistua kynsisalongin höyryille tai hengitellä huollon yhteydessä lakasta irtoavaa hiontapölyä. Niinpä ratkaisu oli luopua geelilakkauksista ja keksiä jotain muuta. Kirjoittelin jokin aika sitten ihanista Bohon kynsilakoista, joita olen käyttänyt nyt syksyn ja talven aikana muutamaan otteeseen mutta toisaalta olen myös alkanut olla semi-sinut paljaiden, lakkaamattomien kynsieni kanssa. Olen monesti kertonut, että kauniit ja hoidetut kynnet ovat yksi tärkeimmistä asioista, mitä tulee huoliteltuun olemukseen ja siksi tämä on ollut hiukan haastava juttu. Voisin olla ilman meikkiä tai laittamatta hiuksiani mutta kynnet... Niissä on vain jotain huoltamisen arvoista mielestäni.


Olen muutenkin kiinnittänyt huomiota esimerkiksi muoviin, jota tuntuu olevan vähän kaikkialla. Olen vältellyt muovisia juomapulloja ja kaikenlaista muutakin nestemäistä, mikä on pakattu muovipakkaukseen. En koe, että mitenkään hysterioisin, vaan koen mielekkääksi sen, että tällaisia valintoja on mahdollista tehdä.


SHARE:

February 9, 2020

KEVÄTTÄ VAATEHUONEESSA


Viime viikkojen upeat aurinkoiset päivät ovat saaneet mielen jo hieman kevääseen päin. Vaikka musta väri on pukeutumiseni tärkein elementti, pidän suuresti kaikenlaisista beigen ja puuterin sävyistäkin. Niissä vain täytyy aina löytää se juuri oikea, sillä väärä vivahde saa kasvot kalvakoiksi ja hiukset hiiruleiksi. Omat sävysuosikkini ovat lämmin beige, tumma puuteri, vanha roosa ja kamelinbeige sekä suklaanruskea. Ihania, ihania sävyjä!



Tänä keväänä ja tulevana kesänä parhaat trendit ovat miltei samoja kuin vuosi aiemminkin: polkadot-kuosi, ruskea, ja rentojen elementtien yhdistely klassisiin. Trenssien kuuluu olla pitkiä ja ylisuuria, kenkien mukavia tennareita ja athleisure jatkaa edelleen ties kuinka monetta vuotta. Ainakin itse tykkään näistä kaikista kovasti, sillä ne ovat mukavia käyttää ja mukavuus menee kaiken edelle.


Tässä myös muutamia kuvia työ-/pukeutumishuoneestani vielä tässä nykyisessä asussaan. Tämä huone tulee muuttumaan tyystin, kun se saanee syksyn aikana tai loppuvuodesta uuden pikkuisen asukkaansa. En kyllä yhtään tiedä, miten lastenhuone pitäisi sisustaa mutta eiköhän se pala palalta rakennu. Vielä toistaiseksi saan nauttia tästä tilasta ja sitten siirrän ainakin kaikki vaatteet ja muut varsinaiseen vaatehuoneeseeni.


Mitä te muut odotatte kevät- ja kesäpukeutumiselta? Mielestäni on niin ihanaa, kun säät lämpenevät ja saa jättää paksun takin ja talvikengät pois. Ja miltei ympäri vuoden aurinkolaseja käyttävänä en näytä enää niin hölmöltä laseineni, kun päivät ovat aurinkoisia ja kirkkaita.

SHARE:

February 2, 2020

KUUKAUDEN MENOT / TAMMIKUU


Tammikuu meni aivan hujauksessa ja taloudellisesti tuli tehtyä isoja ja vähän pienempiäkin hankintoja tulevaa perheenjäsentä varten. Ostimme ennakkotilauksena yhdistelmävaunut (Britaxin Smile 3 -mallin) sekä niihin sopivan turvaistuimen ja telakan autoon. Saimme vaunut lahjaksi anopiltani ja tein jälleen muutaman edullisen alelöydön vaatepuolelta sekä kirppisbongauksena mobilen tulevaan pinnasänkyyn. Mitä arjen investointeja tammikuussa tuli sitten tehtyä?

Tammikuun menot
Ruokakauppa 230€
Työsyömiset 22€
Kahvila 13€
Bussilippu 44€
Vaatteet 170€
Koti (siivous, sisustus ym.) 174€
Passi 60€
Ulkonasyönti 26€
Hankinnat vauvaa varten 230€
Yhteensä 969 €

Linkit aiempiin kuukauden menot -postauksiin
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu

Perusmenot pysyivät taas maltillisina mutta kokonaismenoja nosti tosiaan turvakaukalo, passin uusiminen kuvineen, sänkytekstiilien päivitys ja uuden säilytyslipaston osto. Päivitin myös hiukan sekä minun että mieheni garderoobia ja ostin itselleni kevättä varten uuden takin sekä pari paitaa, jotka menevät sekä nyt raskausmahan kanssa että ilman sitä kesällä. Helmikuun suunnitelmana on pitää jälleen kerran kukkaron nyörit tiukalla ja saada säästöön vähän normaalia enemmän tulevaa vanhempainvapaata varten.

Säästämisestä puheen ollen minulta onkin kyselty säästämisestä ja siihen liittyvistä summista. Olen säästänyt jo toistakymmentä vuotta melkein jokaisesta saamastani nettopalkasta jotain 5-70% välillä. Nykyisin normaali summa on pyörinyt 20-30% hujakoilla. Olen aikojen saatossa säästänyt puskuria, lomia, asuntoja ja autoja varten eli koen olevani hyvin tyypillinen säästäjä. Samalla minussa elää tarjoushaukka, joka kollaa kaikki mahdolliset tarjoukset ja hintavertailut aina tarpeellisen hankinnan tullessa ajankohtaiseksi. Mitä tarkoitusta varten te muut säästätte?
SHARE:
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Blogger templates by pipdig